Kirjoittajan esittely:

Jari Mäkilä


Olen vuonna 1970 syntynyt, kolmannen polven elokuvateatteri-ihminen Paimiosta. Ennen kun kerron itsestäni, lienee paikallaan ensin valottaa isäni ja isoisäni merkitystä elokuva-alalla, ja ainakin siihen että minuakin puri elokuvakärpänen.

Sukumme matka elokuva-alalle alkoi, kun isoisäni Väinö Mäkilä sai vahtimestarin toimen Paimion vanhasta Kinosta vuonna 1948. Teatteri vaihtoi majaa nykyiseen rakennukseen vuonna 1955, ja pappa seurasi mukana. Vuonna 1960 isoisästäni tehtiin teatterinhoitaja, joka vastasi nyt mm. filmien tilaamisesta ym. Elokuvateatterityössä pappa viihtyi tasan 40 vuotta, vuoteen 1988. Tällöin hän 80-vuotiaana tuumasi, että voisi kaiketi jo jäädä eläkkeelle.

Isäni Jukka sai kipinän elokuviin myös jo nuorena. Papan eli isänsä myötä hän sai vanhassa Kinossa paikannäyttäjän toimen sekä myös vaihteli elokuvamainoksia teatterin mainostauluihin. Vuonna 1958 isäni opetteli elokuvakoneiden käytön Paimiossa, harjoitteli siihen aikaan pakolliset 500 tuntia, ja ajoi elokuvakoneenhoitajan kortin Helsingissä 1960. Tästä lähtien isäni oli Paimiossa ovimiehenä sekä koneenhoitajana, kunnes häntä tultiin pyytämään Turun Kino-Palatsiin koneenhoitajaksi. Tästä alkoikin isäni pitkä ura koneenhoitajana Turussa, palvellen Kino-Palatsin lisäksi ainakin Ritzissä, Casinossa, Dianassa ja Juliassa.

Innostus elokuvateattereihin syttyi siis myös minussa jo pikkupoikana pyöriessäni isäni mukana Turussa mm. Kino-Palatsin ja Ritzin konehuoneissa. Sieltä tutkimusmatkani etenivät muihin turkulaisiin elokuvateattereihin ja niiden konehuoneisiin, ja niinpä hieman yli 10-vuotiaana, ennen 1980 -luvun puoltaväliä, olin nuohonnut joka ikisen turkulaisen konehuoneen lävitse ja jututtanut vanhat koneenhoitajajermut juurta jaksain. Näistä jutusteluista sain arvokasta tietoa silloisten teattereiden (mm. Boston, Astor, Kino-Turku, Kino-Palatsi) lisäksi myös jo silloin lopetettuina olleista teattereista kuten Olympia, Bio-Bio, Scala, Alhambra, Rialto…

Suunnilleen saman ikäisenä opettelin käyttämään elokuvakoneita, ja ensimmäisen julkisen näytöksen esitin yksin 12-vuotiaana Paimion Kinossa. 14-vuotiaana hankin kotimme autotalliin oman teatteriprojektorin. Isän auto sai useasti tyytyä pihalla olemiseen, kun autotallissa pyörivät Kinosta salaa papalta lainatut elokuvat.

17 – vuotiaana olin puoli vuotta vakituisena koneenhoitajana Paimiossa, ja heti 18 täytettyäni ryhdyin myös vastuunalaiseksi teatterin hoitajaksi vuonna 1988 pappani jäätyä eläkkeelle 80-vuotiaana. Siitä lähtien olen työskennellyt Paimion Kinossa, ja vuoden 2005 alusta lisäksi vetänyt Salossa Bio-Salo 1-2 – teatteria, toimien yksityisyrittäjänä vuokratiloissa.

Kaikki nämä vuodet olen samalla ollut koko ajan kiinnostunut elokuva-alasta ja sen historiastakin. Olen vieraillut Suomen elokuva-arkistossa ja elävän kuvan museossa. Suomen elokuvateatteriliiton hallituksen varajäseneksi minut valittiin vuonna 2003. Paimion Kinon historian olen tallentanut itselleni sekä myös lehtijutuksi vuonna 1995. Salon elokuvateattereiden historian kirjoitin paikalliseen sanomalehteen vuonna 1996.

Paimion Kinon ja Bio-Salon ohella olen ollut esittämässä elokuvia tuurausluontoisesti mm. Taalintehtaan Bio Ponyssa, Vehmaan Kuva-Tähdessä, Kauttuan Kuvassa Eurassa, Taivassalon elokuvissa, jne. Filmiä olen ollut pujottamassa Vammalan Bion Dresdeneihin, Tampereen legendaarisen Kino-Palatsin Ernemann kaseihin ja jopa Puolassa Varsovan Kino Skarpan Warimaxeihin. Myös Suomalaisen elokuvan festivaaleilla Turussa olen yhtenä vuonna ollut esittämässä jokusen näytöksen. Sisältyypä kokemuksiin vielä yksi ulkoilmaesitys matkakoneella Turun messukeskuksen pihalla.

Melko elokuvaista on elämäni ollut. Haaveenani oli aikoinaan myös osallistua enemmänkin Suomalaisen elokuvan festivaalien järjestelemiseen Turussa, mutta minua ei huolittu mukaan. Samoin koneenhoitajana olisin halunnut toimia festareilla enemmän, mutta Dominon koneisiin minua ei ole päästetty, vaikka lienen nuorimpia koneenhoitajia jotka ovat opetelleet käyttämään myös hiilikaarilamppuja.

Festarihommat jäivät siis haaveeksi, mutta kaikkea ei kai olekaan tarkoitettu toteutuvaksi. Tätä kirjoitusta Turun elokuvateattereiden historiasta olen unelmoinut kauan, ja nyt sain sen tehdyksi, juuri sopivasti 100-v juhlan kynnyksellä. Ellen mitään muuta näkyvää enää saa elokuvamaailmassa aikaan, olkoon tämä teos joutsenlauluni ja viestini teille, että olen elokuvamies henkeen ja vereen.



Paimiossa 14.9.2005

Jari Mäkilä

puh: 0400-523267
e-mail: makila.jari(a)kolumbus.fi
 

© 2005 Jari Mäkilä
Kaikki oikeudet pidätetään.